Sivu 1Sivu 2 Sivu 3Sivu 4



Puch Suomessa

Puchia on tuotu Suomeen kauan. Tosin järjestelmällisen kaupallisen tuonnin alkamisajankohdasta ei ole tietoa. Vanhin Veteraanimoottoripyöräklubin kalustoluettelosta löytyvä Puch on vuosimallia 1933.
 
Merkki liittyy myös suomalaisten omaan moottoripyörätehtailuun. Omaa motocross-tallia pyörittäneellä tamperelaisella Kone ja Terä Oy:llä oli käytössään omat pyöräkonstruktiot. Näissä kilpureissa käytettiin Puchin 125 cc ja 250 cc moottoreita. Puchin nimellä pyörät eivät kuitenkaan kulkeneet, vaan ne oli ristitty jylhällä nimellä "Peto". Kone ja Terän talli kilpaili vuosina 1953–1957. Peto-pyörillä menestyttiin kilpailuissa hyvin. Esimerkiksi kaudella 1953 tehdaskuljettaja Atso Lehto voitti lähes jokaisen ajamansa kisan ja vuoden 1956 motocrossin 250-luokan mestaruus ajettiin Pedolla. Menestystä koettiin myös muun muassa Päijänteen ympäriajossa. Peto-kilpureita valmistettiin vain kahdeksan kappaletta, ja näihin päiviin saakka on yleisesti luultu niiden kaikkien kadonneen historian hämäriin. Viimeisimpien tietojen mukaan Pyhäjärvellä kuitenkin entisöidään todennäköisesti maailman ainoaa Peto-kilpuria! Suomalaiseen moottoriurheiluun Puch liittyy myös siten, että tällä merkillä aloitti uransa itse Jarno Saarinen! (asiasta enemmän kts. alla olevat linkit)

Vuonna 1960 ryhtyi mopo-tehtailija Tunturi kokoamaan Puchin moottoripyöriä Suomen markkinoille. Laitteet myytiin kuluttajille Tunturi-Puch -nimellä. Kaiken kaikkiaan moottoripyörät ja skootterit yhteen laskien Tunturi-Puch nimellä myytiin arviolta 2000-3000 pyörää. Viimeinen saatavilla ollut Tunturi-Puch oli malli M 125, jonka valmistus lopetettiin 1970. Viimeiset M-piikit rekisteröitiin vuosina 1971 ja 1972.

Tunturin ja Puchin yhteistyö tuotti myös kunniakkaita kilpapyöriä. M 125 -mallin pohjalta rakennettiin kaksi G6:ksi nimettyä RR (TT) asfalttiraaseria, joilla ajoivat muun muassa Matti Salonen ja Jarno Saarinen. Kilpailukokemusta hankittiin myös kahdella 50-kuutioisella Puchin moottorilla varustetulla Tunturi-kilpurilla, jolla ajettiin ainakin Imatran ajoissa 1976. Puchin maahantuonti jatkui Suomessa ilmeisesti niin pitkään kuin tehdas moottoripyöriä valmisti. Vielä 1980-luvun lopulla kaupasta sai Rotax-moottoroituja Puch-Frigerio enduroita.
 


Ääriharvinainen Peto-kilpurin jälleensyntymä.
Kuva on keväältä 2004, tätä nykyä laite on
paljon valmiimpi, ajoon ehkäpä 2005?
 

Moottoriurheilu-lehdestä löytynyt
Peto-mainos


Tunturihan se siinä! Huomaa takalokarin teksti.
Kuva M.Haapamäki


"Puch-tehtaiden kehittämässä kaksoismäntämoottorissa on 4-tahtimoottorin parhaat edut: pitkä käyttöikä ja suuri sitkeys jo pienilläkin kierroksilla. 2-tahtimoottorina se on erittäin taloudellinen, sillä kaksoismäntäperiaatteen ja suoravirtahuuhtelun ansiosta on palamiskelpoisten kaasujen poistuminen räjähdystilasta estetty lähes täydellisesti. Moottorin arvokkain ominaisuus on kuitenkin sen ehdottoman käyttövarmuuden, suoritusarvojen ja luotettavuuden säilyminen vuodesta toiseen."

Tunturipyörä Oy:n esite, -60 luvun alku 


Takaisin etusivulle
Pukkisivu 2
Pukkisivu 3
Tämän sivun alkuun
Ojakallentien portaali

 

Puch-juttuja Tekniikan Maailmassa:
  • Puch 175 SV ja SVS esittely 12/53
  • Puch 150 SR-skootteri 4/63
  • Puch-Tunturi M125 koeajo 11/68
  • Puch-Tunturi M TT-kilpuri 14/68
  • Puch-BMW 350 cc proto
    esittelyssä 7/71
  • Puch MC 175 -enduro 17/71

Ja Retrossa:

  • kaksipuolikkaat TF, SG, SGS 3/03
  • SL ja TL 125 ja TL 150 6/03
  • PETO-kisapyörät 6/01

Muutama linkki: 
 

Yleisiä Puch-juttuja

 

Puch-varaosia

Muuta aihetta sivuavaa

 


 
Kirjalliset lähteet:
  • yllä mainitut Tekniikan Maailman  ja RETROn numerot
  • On Two Wheels, Marshall Cavendish Limited, Lontoo 1976
  • Erwin Tragatsch, The Illustrated Encyclopedia of Motorcycles, Quarto Limited 1977

Lisäksi muutamien alan miesten haastatteluja ja kuvia - erityiskiitos Risto Pennaselle sekä Matti A. Asikaiselle.

  Palautetta sivuista, tietojen oikeellisuudesta,  kuulumisia harrastajien Puch-projekteista, vinkkejä linkeistä yms.
vastaanotetaan mieluusti osoitteessa


Sivusuunnittelu Pauli Ylikoski, kerhosihteeri/MC Rökla

sivut päivitetty Talvisodan päättymisen 46. vuosipäivänä 13.3.06